Oulun kauppakamarin hallitus päätti 30.11.2011 kokouksessaan, että ”valmistellaan ehdotus rakentamistekniikan opetuksen tehostamisesta lähinnä yliopistolla”. 15.5.2013 allekirjoitetaan tästä koulutusyhteistyöstä lahjakirja Oulun yliopistolla.

Kevään aikana auki ollutta hakuaikaa jatketaan toukokuun loppuun saakka. Vielä on mahdollista rahoittaa neljä PK-yrityksistä tulevaa lopputyöaihetta.

Koulutuskevät on jo pitkällä, mutta vielä ehdit päivittää tietosi kansainvälisestä arvonlisäverotuksesta, vastuullisen liiketoiminnan mittareista, EU:n vientivalvonnasta ja pakotteista ja immateriaalioikeuksista kv. kaupassa. Tervetuloa kouluttautumaan!

Yritykset tarvitsevat vahvempaa aineettomien oikeuksien osaamista

Hallitus antaa kolmen keskeisen aineettoman arvonluonnin kehittämisalueen eli IPR:n, luovien alojen ja muotoilun hyödyntämistä koskevan periaatepäätöksen vielä ennen kesää.

Kauppakamarin lakimies Kati Mattinen

Työturvallisuuslaki muuttuu muun muassa työn vaarojen selvittämistä ja arviointia koskevan 10 §:n osalta 1.6.2013 lukien. Muutoksella täsmennetään työturvallisuuslakia lisäämällä myös työajoista aiheutuvat haitta- ja vaaratekijät huomioitaviin asioihin.

EU:lla on mahdollisuus käyttää ns. tuontisuojainstrumentteja (polkumyynti- ja tasoitustulleja sekä suojatoimia) eli asettaa väliaikaisesti tulleja tuotteille, joita tuodaan EU:hun polkumyytyyn tai tuettuun hintaan ja jotka aiheuttavat vahinkoa EU:ssa toimiville valmistajille. Näitä tulleja kutsutaan usein myös rangaistustulleiksi.

Hae jäsentiedotteista

HAE
Arkisto